Etusivu » Itämeri » Hjallis Harkimo: Sinilevään ei saa tottua
Inspiraatio

Hjallis Harkimo: Sinilevään ei saa tottua

Kuva: hjallis.fi

Tunnettu Itämeren puolestapuhuja,  Helsingissä syntynyt sipoolainen, maailmanympäripurjehtija, liikemies ja poliitikko Hjallis Harkimo on asunut koko ikänsä Itämeren rannalla.

Maailman merien lisäksi Harkimo on purjehtinut Itämerta ristiin rastiin. Harkimo viettääkin paljon aikaa poikiensa kanssa sekä rannalla että vesillä. Kun meri on sulana, ohjelmaan kuuluu myös lähes joka-aamuinen aamu-uinti.

Yhtenä vuonna en päässyt veneellä satamaan, koska levää oli niin paljon ja meri haisi todella pahalle.

– Itämeri on hieno meri, siitä pääsee joka paikkaan. Itämeren rannoilla on myös paljon hienoja paikkoja, kuten Hanko, Turku ja Turun saaristo. Veneilen niissä paljon kesäisin, Harkimo kertoo.

Ennen kirkas meri on nyt saastunut

– Itämeri on muuttunut totaalisesti. Pikkupoikana, kun kalastin tässä rannassa, ahvenia oli paljon ja puuveneen alla vesi oli niin kirkasta, että näki koska ahven tarttuu syöttiin. Nyt kaloja on paljon vähemmän ja vesi on todella paskaista, Harkimo harmittelee.

– Yhtenä vuonna en päässyt veneellä satamaan, koska levää oli niin paljon ja meri haisi todella pahalle, Harkimo jatkaa.

Harkimo näkee yhtenä suurena ongelmana ihmisten tottumisen tilanteeseen. Leväkukintojen määrä pahenee jatkuvasti.

– Kun levää tulee ensimmäisiä kertoja, se on kauhistus. Mutta kun sitä tulee koko ajan lisää, ihmiset jotenkin tottuvat siihen. Kun totutaan, että levä tulee joka vuosi, ei välitetä enää. Ei tajuta, että tässä olisi vielä paljon tehtävää, Harkimo painottaa.

Lue myös: Sari Sarkomaa: ”Itämeri on rikkaus ja rakkaus”

Pakko tehdä jotain

Itämeren hyväksi pitäisi tehdä enemmän kuin mitä nyt tehdään. Suurimmat saasteet tulevat Venäjältä. Pietarin lisäksi myös muut Venäjän kaupungit sekä Itämeren maat saastuttavat. Yksi suurista saastuttajista on Suomen maatalous.

– Maatalousyrittäjät väittävät, että jokiin ei valu saasteita, mutta suojavallit eivät riitä estämään veden saastumista, Harkimo sanoo.

Myös ilmaston lämpeneminen kiihdyttää Itämeren tuhoa. Mutta kun saastuttaminen saadaan loppumaan, Itämerellä on vielä toivoa. Nyt Itämeri on karmeassa kunnossa, tuollaisena emme voi jättää sitä lapsillemme.

Next article