Etusivu » Kiertotalous » Elektroniikkaromu ei ole vain jätettä
Kierrättäminen

Elektroniikkaromu ei ole vain jätettä

Elektroniikkaromu
Elektroniikkaromu
Pelkästään tietoturva on jo syy huolehtia vanhojen laitteiden asiallisesta hävittämisestä. Kuva: Getty Images

Meistä jokainen muistaa näyn omalta työpaikaltaan. Huoneen nurkassa on kasa vanhoja monitoreja, muutama tietokoneen näppäimistö ja pari keskusyksikköä. Ne ovat olleet sillä paikalla jo vuosia, odottaen uutta elämää, jota ei koskaan tullut. Harva ajattelee samalla, että se röykkiö saattaisi olla kasa rahaa tai raaka-ainetta uusien laitteiden valmistukseen.

Sähkö ja elektroniikkalaitteiden uudistumistahti on hengästyttävä. Monessa tapauksessa jo kolme vuotta vanhaa laitettakin pidetään historiaan kuuluvana. Tästä syystä monessa yrityksessä käy niin, että uusia laitteita hankittaessa, vanhoille käytöstä poistettaville ei löydetä sopivaa käyttötarkoitusta. Ne jäävät turhan usein makaamaan nurkkiin.

Projektipäällikkö Jaakko Savolainen sanoo, että suurin este vanhojen laitteiden uudelleenkäytölle ja kierrätykselle on tietämättömyys tarjolla olevista kierrätysvaihtoehdoista. Monelle yritykselle on vieläkin uutta se, että kierrätysyritykset ovat nykyisin valmiita hakemaan laitteita suoraan toimistolta pienissäkin erissä.

Elektroniikka on nopeasti pilaantuvaa

Yrityksen vanha elektroniikka voi olla rahanarvoista ja löytää uuden elämän, jos sen kanssa reagoidaan riittävän nopeasti. Vaikka kolme vuotta vanha elektroniikkatuote voi olla sinulle vanha, jollekin toiselle sen ominaisuudet saattavat riittää pitkäänkin.

Kierrätysyritykset ovat valmiita noutamaan varsin pieniäkin eriä puhelimia ja tietokoneita. Ne huolehtivat kokonaisvaltaisesti sekä laitteiden sisällä olevan arkaluontoisen tiedon tuhoamisesta, että niiden toimittamisesta edelleen käytettyjen tuotteiden myyjille. Pelkästään tietoturva on jo syy huolehtia vanhojen laitteiden asiallisesta hävittämisestä. Vanhoissa puhelimissa ja tietokoneissa saattaa olla tietoa, jota ei haluta vääriin käsiin.

Uuden elämän löytävien käytettyjen laitteiden määrä voidaan nykyisin laskea jo kuusinumeroisilla luvuilla. Tämän lisäksi vielä suurempi osa päätyy purettavaksi ja sitä kautta uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Elektroniikkaromun kierrätyksellä on myös kansantaloudellista merkitystä, koska suurin osa purettujen elektroniikkalaitteiden raaka-aineista käytetään uudelleen Suomessa. Kierrätysyritykset huolehtivat samalla siitä, että laitteiden sisältämät vaaralliset aineet hävitetään turvallisesti. 

Next article