Etusivu » Vastuullinen kuluttaja » Valitse vastuullista – valitse Suomessa tuotettua
Arjen vastuulliset valinnat

Valitse vastuullista – valitse Suomessa tuotettua

Kuvat: Unsplash ja Suomalaisen Työn Liitto

Tero Lausala

toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto

Vastuullisuus on tullut jäädäkseen ja sen merkitystä tuotteiden ja palveluiden tuotannossa ei voi ylikorostaa.

Yritysten vastuullisuus on yhä tarkemmassa tarkastelussa niin kansalaisjärjestöjen, median kuin kuluttajien osalta ja vastuullisuus on syytä tehdä näkyväksi yritysten kaikessa toiminnassa. Kysyntää vastuullisuuden osoittamiseen todellakin on, sillä lähes 950 000 suomalaista sanoo suosivansa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita aina kun mahdollista.

Kuluttajista peräti 82 prosenttia on sitä mieltä, että yritysten tulisi hankkia tuotteet ja palvelut pääasiassa Suomesta.

Nuorista (15–24-vuotiaat) vieläkin useampi, eli peräti kolme neljästä, kertoo suosivansa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita aina kun vain mahdollista.

Kuluttajat ovat lisäksi hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä asiat painavat yritysten vaakakupissa, kun ne tekevät ostopäätöksiä. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan suomalaisista kuluttajista peräti 82 prosenttia on sitä mieltä, että yritysten tulisi hankkia tuotteet ja palvelut pääasiassa Suomesta.

Kun tuote tai palvelu on tehty Suomessa, ostajan on helppo varmistua sen vastuullisuudesta ja lisätietojen saamisesta. Suomalainen valmistus takaa lisäksi sen, että tuotanto-olosuhteita valvotaan maailman tarkimpiin kuuluvan lainsäädännön ja virkakoneiston kautta. Suomalainen työelämän laatu puolestaan varmistaa, että työntekijöitä kohdellaan hyvin ja oikeudenmukaisesti, yhteiskunta hyötyy maksetuista veroista ja ympäristökin tulee huomioiduksi lyhyiden kuljetusketjujen ja pienen hiilijalanjäljen ansiosta.

Suomessa tehtävällä työllä on ekologisuutensa ja eettisyytensä lisäksi myös muita positiivisia vaikutuksia. Suomalainen valmistus luo työtä ja hyvinvointia Suomeen ja on ennen kaikkea siksi vastuullinen valinta.

Ei siis ole yhdentekevää keneltä ostamme tuotteemme ja palvelumme niin arkipäivän pienemmissä valinnoissa kuin suuremmissakin hankinnoissa. Valmistusmaalla ja valmistajalla on väliä, ja kuluttajalla on käsissään avaimet vastuulliseen valintaan. Yritysten tulee kuitenkin huolehtia siitä, että valinta on kuluttajalle mahdollisimman helppo.

Vastuullisen toimijan tunnistamista helpottavat alkuperämerkit, kuten suomalaisesta työstä kertova Avainlippu -merkki, yhteiskunnallista hyvää tuottava Yhteiskunnallinen yritys -merkki sekä pohjoismainen ympäristömerkki Joutsenmerkki.

Pienillä teoilla on suuri vaikutus, valitaan siis vastuullista, eli suomalaisia tuotteita ja palveluita.

Next article