Etusivu » Vastuullinen kuluttaja » Mitä hiilijalanjälki kertoo sinusta?
Arjen vastuulliset valinnat

Mitä hiilijalanjälki kertoo sinusta?

Kuva: Getty Images

Hiilijalanjälki auttaa arvioimaan erilaisten tekojen ja kulutusvalintojen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Hiilijalanjälki mittaa, paljonko kasvihuonekaasuja esimerkiksi lihan syöminen tai autolla ajaminen aiheuttaa.

Mitä enemmän ilmastonmuutoksesta tietoisuus lisääntyy, sitä enemmän yksittäistä kuluttajaa kehotetaan tarkastelemaan omaa hiilijalanjälkeään. Mutta mikä hiilijalanjälki tarkalleen ottaen on, Suomen Ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Ari Nissinen?

– Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan tavaran elinkaaren aikana syntyneitä kasvihuonekaasupäästöjä, jossa elinkaari alkaa luonnonvarojen hyödyntämisestä ja loppuu kierrätysvaiheeseen. Tavaran lisäksi myös palveluille voidaan laskea hiilijalanjälki, kertoo Nissinen.

Ilmasto-oppaan mukaan hiilidioksidi on ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasuista merkittävin ja kaasun pitoisuutta on mitattu suoraan ilmakehästä 1950-luvulta lähtien. Suurin ihmisen aiheuttama hiilidioksidin juurisyy on fossiilisten polttoaineiden käyttö. IPCC:n eli hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin laskelmien mukaan ilmakehään on jäänyt arviolta 45 % kaikesta siitä hiilidioksidista, jonka ihmiskunta on päästänyt ilmaan 1700-luvulta nykypäivään.

Kuluttaja voi vähentää hiilijalanjälkeään monin eri tavoin, muun muassa vähentämällä autoilua ja pyöräilemällä useammin. Kuva: Unsplash

­Hiilijalanjälki on monesta vaiheesta koostuva kokonaisuus

– Arkisen tavaran kuten vaikka vaatteen elinkaari alkaa luonnonvarojen hyödyntämisestä, esimerkiksi puuvillan viljelystä. Tästä edetään vaatteen valmistukseen, eli muun muassa kankaan kutomiseen, värjäämiseen ja ompeluun. Sitten on vuorossa vaatteen kuljetukset ja myynti kaupassa. Vaate siirtyy kuluttajalle, joka pesee ja käyttää tuotetta. Ja lopulta koittaa kierrätys- ja jätevaihe. Nämä kaikki vaiheet pitävät sisällään kasvihuonepäästöjä, jotka sisältyvät tuotteen hiilijalanjälkeen, Nissinen sanoo.

Tietoisuuden lisääntyminen ilmastonmuutoksesta pakottaa pohtimaan myös omaa hiilijalanjälkeä. Onko oma toiminta vain pieni pisara valtameressä vai tekevätkö pienet purot lopulta ison virtauksen: mitä yksittäinen kuluttaja voi tehdä?

Lue myös: Oletko oman arkesi muutossankari?

– Kuluttaja voi vähentää hiilijalanjälkeä pienentämällä asumisen energiankulutusta ja valitsemalla vähäpäästöisen energiamuodon kuten maalämmön ja vihreän sähkön. Ja autopuolella vähentää autoilun määrää ja valita vähäpäästöisen ajoneuvon. Ravinnon suhteen kasvisruokien suosiminen ja liharuoan vähentäminen pienentävät hiilijalanjälkeä. Ympäristömerkittyjä tuotteita kannattaa myös suosia, koska Pohjoismaisella joutsenmerkillä ja EU:n ympäristömerkillä on vaatimuksia, joilla pyritään hiilijalanjäljen pienentämiseen, luettelee Nissinen.

– Uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvia ratkaisuja kuten lämpöpumppuja ja aurinkopaneeleja on markkinoilla koko ajan enemmän ja hinta laskee. Uudet tuotteet vähentävät päästöjä helposti, esimerkkeinä sähköpyörät, ledivalojen läsnäolokytkimet, ajastettu lämmitys ja yhteiskäyttö-hybridiauto. Kuluttaja voi valita oman taloutensa kannalta järkeviä valintoja, jotka samalla kuormittavat vähemmän, toteaa Nissinen.

Next article