Etusivu » Vastuullinen kuluttaja » Kotimaiset kasvihuonevihannekset puolittivat hiilijalanjälkensä
Kotimaisuus

Kotimaiset kasvihuonevihannekset puolittivat hiilijalanjälkensä

Kuvat: Unsplash

Kotimaisten kasvihuonevihannesten hiilijalanjälki on laskenut roimasti sitten vuoden 2004. Myös kasvihuoneissa käytetyn öljyn määrä on pudonnut 85 prosenttia.

Suomessa paljon puhetta aiheuttaneet kasvihuonevihannesten päästötasot on nyt virallisesti tutkittu. Uusin tieto kumoaa vanhat väitteet ja antaa ajankohtaiset faktat vilkkaana velloneeseen keskusteluun.

– Luonnonvaratutkimuskeskuksen tuoreimman tutkimuksen mukaan kotimaisten kasvihuonevihannesten hiilijalanjälki on puolittunut vuosien 2004-2017 aikana. Olemme todella iloisia siitä, että voimme korjata vanhat tiedot näillä erinomaisilla tutkimustuloksilla, toteaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Kotimaisten kasvihuonevihannesten hiilijalanjälki on puolittunut vuosien 2004-2017 aikana.

Esimerkiksi kotimaisen tomaatin hiilijalanjälkenä on aiemmin pidetty viittä kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden, mutta nyt Luonnonvarakeskuksen uusimman tutkimuksen mukaan kasvihuonetomaatin hiilijalanjälki on noin 2,6.

Kotimainen on aidosti vihreä vaihtoehto

Vastuullisuus on mukana monella tapaa kotimaisessa kasvihuoneviljelyssä. Jalkasen mukaan kasvihuonetuotanto on siirtymässä vauhdilla pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

– Suurin muutos on tapahtunut polttoöljyn käytössä, jonka käyttömäärä on vähentynyt reilussa vuosikymmenessä noin 85 prosenttia. Korvaavina lähteinä käytämme uusiutuvaa kotimaista puu- ja  peltoenergiaa sekä sähköä. Kotimaisen uusiutuvan hiilivapaan energian osuus on merkittävässä kasvussa.

Vertailu kannattaa

Espanjalaiset tomaatit ja kurkut lienevät monille kuluttajille tuttuja ja usein suomalaista tuotantoa verrataankin espanjalaiseen vastaavaan. Vastuullisuutta pohdiskelevan kuluttajan kannattaa laajentaa hiilijalanjäljen vertailusta myös muihin tekijöihin, kuten esimerkiksi vesijalanjälkeen. Jalkasen mukaan espanjalaisen tomaatin vesijalanjälki on nimittäin 91-kertainen Suomeen verrattuna.

– Suomalainen kasvihuonetuotanto on vahvoilla myös vastuullisena veden käyttäjänä: yhden kotimaisen kurkku- ja tomaattikilon tuottamisen vesijalanjälki on noin 20–35 litraa vettä, kun taas Espanjassa vesijalanjälki on lähes 3 165 litraa tomaattikiloa kohden. Ero on merkittävä.

Samoin isoja eroja löytyy satojen määrästä ja viljelysmaan käytöstä. Esimerkiksi kurkun viljelyssä Espanjassa tarvitaan kymmenkertainen ala maata saman vihannesmäärän tuottamiseen Suomeen verrattuna.

– Kasvihuoneviljely ja muu sisäviljely tulevat olemaan ratkaisu ilmastohaasteisiin, eivät osa ongelmaa. Kasvihuoneissa ilmastoa voi hallita, ja kun viljely säiden armoilla muuttuu arpapeliksi, kasvihuoneet tarjoavat ratkaisun laajamittaiseen ruoantuotantoon, Jalkanen tiivistää.

Next article