Cleantech
Emma Kari: ”Tulevaisuus on enemmän kuin sellunkeittoa”
Emma Karille ympäristölait ovat talouden vipuvarsi. Mutta yritystuet vaativat remontin.
keskuskirjasto-oodi-puurakentaminen-ekologisuus-puusta-rakentaminen
Puurakentaminen
Puusta rakennetaan yhä suurempaa
Puuta on perinteisesti käytetty suhteellisen pienissä rakennuksissa, kuten omakotitaloissa ja kesämökeissä. Puurakentaminen sopii kuitenkin erinomaisesti myös julkisiin tiloihin, niin sisä- kuin ulkokäyttöön.
kaukolämpöä
Kaukolämpö
Puhdasta kaukolämpöä palveluna
Älykäs lämmöntuotanto ja -jakelu kiinteistöille, uusiutuvan energian ja hukkalämmön varastointi sekä energian tehokas siirtäminen valmiissa verkostoissa – kaukolämpö on osa kiertotaloutta.
Biokaasu
Tavoitteena hiilivapaa liikenne vuonna 2045
Liikenne aiheuttaa noin 13 prosenttia maailman kaikista kasvihuonepäästöistä. Suomessa kaiken liikenteen osuus hiilipäästöistä on noin viidennes, josta tieliikenteen osuus on noin 90 prosenttia. Siitä raskas tieliikenne aiheuttaa hiukan alle 40 prosenttia ja henkilöautot noin 55 prosenttia.
rikkipitoisuus
Veneily
Rikkipäästödirektiivi vaatii laivoihin uuden polttoaineen tai rikkipesurin
Vuoden 2015 alusta lähtien Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa liikennöivien laivojen pakokaasun rikkipitoisuus saa vastata korkeintaan 0,1 prosentin rikkipitoisuutta polttoaineessa.