Meille suomalaisille ei tarvitse kertoa, kuinka hälyttävässä tilassa Itämeri on. Kyseessä on yksi maailman saastuneimmista meristä. Potilas on siis kuolemansairas. Sairauden syyt ja myös lääkkeet ovat onneksi tiedossa. Reilu viisi vuotta sitten tilanne tunnustettiin EU:ssakin. Tuolloin EU-huippukokous päätti Itämeri-strategiasta, jonka yhtenä tavoitteena oli nimenomaan puhdas vesi.
Miten tuossa tavoitteessa on sitten edetty? Kuukausi sitten saimme johdollani valmiiksi tarkastuskertomuksen, jossa arvioitiin EU:n toimia Itämeren ravinnekuormituksen vähentämisessä. Kertomuksen pääviesti oli, että tämänhetkiset toimet ovat riittämättömiä.
Tarkastuksemme koski sekä maataloutta että taajamien jätevesiä. Nämä ovat merkittävimmät syyt vesien rehevöitymiselle. Tarkastus tehtiin Latviassa, Puolassa ja Suomessa. Tämän lisäksi teimme kyselytutkimuksen muihin Itämeren EU-jäsenvaltioihin. Venäjän ja Valko-Venäjän jätevesihankkeita tutkimme komission asiakirjojen perusteella.
Maatalous on Itämeren suurin kuormittaja. Keskeinen ongelma on toimien riittämättömyys ja huono kohdentaminen. Esimerkiksi Puolassa nitraattiherkiksi alueiksi on määritetty alle 5 prosenttia maa-alueesta. Tämän seurauksena tehostetut vesiensuojelutoimet kohdentuvat riittämättömälle alueelle. Suomessa taasen samat vaatimukset koskevat usein koko maata. Tällöin tiukempia toimia ei ole kohdennettu riittävästi niille alueille, joilla vesiensuojelullisesti olisi suurin tarve. Ympäristötukijärjestelmän vaatimukset puolestaan eivät aina ole riittävän tiukkoja, esimerkiksi suojakaistojen osalta.
EU on merkittävästi rahoittanut jäsenvaltioiden jätevesihankkeita. Siitä huolimatta jätevesidirektiivin täytäntöönpano on viivästynyt, eikä komissio ei ole aina reagoinut riittävän ajoissa täytäntöönpanon viipeisiin.
Myönteistä on, että Venäjän ja Valko-Venäjän hankkeissa EU:n toimet näyttävät olevan kustannustehokkaita. Niiden toteuttaminen on kuitenkin erittäin hidasta ja ne ovat tarpeisiin nähden liian pieniä. Esimerkiksi Kaliningradin aiheuttama kuormitus on Pietarin jälkeen toiseksi suurin, mutta jo vuonna 2005 hyväksyttyä vesi- ja ympäristöpalveluhanketta ei ole vieläkään saatu valmiiksi.
Itämeren alueella on tehty pitkään ympäristöyhteistyötä Helsingin sopimuksen, HELCOMin, puitteissa. EU-huippukokouksen vuonna 2009 hyväksymä EU:n Itämeristrategia omaksui juuri HELCOMin mukaiset ravinnepäästöjen vähentämistavoitteet. Strategian vaikutuksia ja lisäarvoa ravinnepäästöjen vähentämiseen on kuitenkin vielä vaikea arvioida.
Miten Itämeren tilannetta sitten tulisi korjata? Tarkastustulostemme pohjalta annoimme lukuisia suosituksia niin komissiolle kuin jäsenmaillekin. Yksi merkittävimmistä suosituksistamme oli, että komission olisi vaadittava jäsenvaltioita määrittämään asianmukaiset nitraattiherkät alueet. Komission tulisi myös nopeuttaa aikaa, jonka se käyttää jätevesidirektiivin noudattamisen arviointiin sekä edistettävä hankkeita, joiden tarkoituksena on vähentää Venäjältä ja Valko-Venäjältä Itämereen päätyvää ravinnekuormitusta.
Lue myös: Ilkka Herlin: Itämerityö tuottaa bisness-mahdollisuuksia
Jäsenvaltioiden olisi puolestaan määritettävä nitraattitoimenpideohjelmiensa vaatimukset uusimpien tutkimusten perusteella sekä suunniteltava ja rakennettava jätevesi-infrastruktuurinsa mahdollisimman tehokkaasti.
Itämeren vesistön tilan kohentamisella on todella kiire. Se ei ole kiinni tiedosta, rahasta, lainsäädännöstä tai organisaatioista. Päättäjien pitää vain uskaltaa tarttua ongelmasta toden teolla kiinni. Nyt on viimeinen aika ryhtyä sanoista tekoihin, toteuttamaan huomattavasti nykyistä kunnianhimoisempia toimia. Loppujen lopuksi kyse on valinnoista. Haluammeko jättää perintönä omille lapsille ja lapsenlapsillemme pilaantuneen Itämeren vai annammeko toivoa puhtaasta vedestä ja ainutlaatuisesta saaristosta?
Ville Itälä
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen