Etusivu » Cleantech » Vielä yksi ennätysvuosi tällä erää
Energiantuotanto

Vielä yksi ennätysvuosi tällä erää

Kuva: Getty Images

Anni Mikkonen

toiminnanjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Tuulivoimarakentaminen samoin kuin tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä ovat rikkoneet ennätyksiä jo viisi vuotta peräkkäin.

Tänä vuonna Suomeen rakennetaan jälleen uusia tuulivoimaloita enemmän kuin koskaan, noin 600 MW eli noin 200 voimalaa, mutta ensi vuodesta odotetaan hiljaisempaa rakentamisen osalta.

Vuonna 2011 käyttöön otettuun tuotantotukijärjestelmään otetaan viimeiset hankkeet mukaan tämän vuoden lopulla.

– Järjestelmän oli tarkoitus saada tuulivoima-ala syntymään Suomeen ja siinä se on onnistunut hyvin. Toisaalta sähkön hinta ei lähtenytkään ennakoidusti nousuun vaan laskuun ja tuulivoimaloiden teknologinen kehitys on ollut odotettua nopeampaa, mikä on aiheuttanut kritiikkiä järjestelmän kustannuksia kohtaan, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Kilpailu tulee olemaan kovaa, koska pelkästään tuulivoimahankkeita on moninkertainen määrä valmiina kilpailemaan tuesta.

Hallitus linjasi viime syksynä, että tämän vuosikymmenen lopulla uusiutuvan energian tuki jaetaan kilpailutuksen perusteella. Järjestelmässä uusiutuvan energian tuottajat antavat valtiolle tarjouksia siitä, kuinka paljon ja millä kustannuksilla voivat tuottaa uusiutuviin lähteisiin perustuvaa sähköä. Kustannustehokkaimpia hankkeita tuetaan. Näin jokaisella kilpailutuskierroksella tulevat huomioiduiksi teknologinen kehitys ja muut markkinatilanteen muutokset. Lain valmistelu voidaan aloittaa tuulivoimaan liittyvien ympäristö- ja terveysselvitysten valmistuttua.

Vuosikymmenen loppuun mennessä kilpailutettava tuotantomäärä, 2 TWh:n vuosituotanto, on melko vaatimaton: noin 200 tuulivoimalaa tuottaa 2 TWh vuodessa – ja saman verran tuulivoima rakennetaan yksin tänä vuonna. Tuki tulee olemaan teknologianeutraali eli uusiutuvan energian tuotantomuodot kilpailevat samasta tukipotista.

– Kilpailu tulee olemaan kovaa, koska pelkästään tuulivoimahankkeita on moninkertainen määrä valmiina kilpailemaan tuesta. Tällaiset huutokauppamallit ovat käytössä yli 60 maassa, ja kyseessä onkin yleisin tapa tukea uusiutuvaa energiaa, Mikkonen kertoo.

– Maatuulivoima on edullista, kun tarvitaan uusia laitoksia. Näin halvan sähkönhinnan varaan ei voi käytännössä tehdä mitään uuden sähköntuotantolaitoksen investointia. Ilmastonmuutoksen vuoksi puhdasta sähköä kuitenkin tarvitaan. Siksi tukia vielä on, vaikka tie vie tulevaisuudessa kohti ilman tukia tapahtuvaa rakentamista.

Lue myös: Parempi vähähiilinen maailma

Suomessa käytetystä sähköstä kuutisen prosenttia tuotetaan tuulivoimalla tämän vuoden lopussa.

– Ajoittain tuotanto on ollut meillä jo yli kymmenen prosenttia kulutuksesta. Tuulivoima ei ole enää marginaalissa vaan yksi tuotantomuoto muiden joukossa. Se tuo sähkömarkkinalle omat mausteensa. On uusiutuvien näkökulmasta hyvä, että myös kysyntäjousto, varastointi ja ylipäänsä koko energiamarkkinan murros etenevät vauhdilla, Mikkonen toteaa.

– Suomessa emme alkuunkaan tajua, mitä vauhtia energiamurros maailmalla etenee.

Next article